www.ilosanomapiiri.fi    

11. JEESUS KOHTAA SOKEAN KERJÄLÄISEN (Markus 10:46-52)

Aluksi: Jeesus kävi Jerikossa tiettävästi vain kerran. Se tapahtui hänen ollessaan viimeisellä matkalla Jerusalemiin. Jeesus oli suoraan alenevassa polvessa Daavidin poika. Jumala oli luvannut Daavidille 1000 vuotta aikaisemmin, että hänen poikansa istuisi iankaikkisesti Israelin valtaistuimella (2. Sam. 7:12-16). Maata hallitsevat roomalaiset eivät kuitenkaan sietäneet puhetta Israelin kuninkaista. Itse asiassa Jeesusta oli nimitetty Daavidin pojaksi vain kerran tähän mennessä, ja se oli tapahtunut maan rajojen ulkopuolella (Matt. 15: 21-28).

1. Mikä mielestäsi siinä olisi pahinta, jos sinun pitäisi elättää itsesi kerjäämällä?

2. Mistä johtuu, ettei kukaan vienyt Bartimaiosta parannettavaksi 30 km päähän Jerusalemin juhlille, missä Jeesus kävi säännöllisesti pari kertaa vuodessa?

3. Miksi Bartimaios ei pelännyt roomalaisia karjuessaan täysin palkein Daavidin pojan nimeä (47)?

4. Mieti eri syitä, miksi ihmiset tahtoivat vaientaa Bartimaioksen avunhuudon?

5. Miltä Bartemaioksesta tuntui, kun hän kuuli Jeesuksen kutsuneen häntä luokseen (49-50)?

6. Miksi Jeesus kysyi Bartimaiokselta itsestään selvää asiaa (51)?

7. Millä tavalla Jeesus paransi Bartimaioksen silmät (52)?

8. Bartimaios läksi kulkemaan Jeesuksen perässä Jerusalemiin (52b). Mitä hän läksi sinne tekemään?

Ilosanomakysymys: Vain viikko tämän jälkeen Bartimaios joutui näkemään vastaparantuneilla silmillään, miten hänen hyväntekijänsä lyötiin ristille. Varmaan hänen uskonsa joutui silloin kovalle koetukselle. Mutta pääsiäisaamuna hän kuuli Jeesuksen nousseen kuolleista ja uskoi sen heti. Uskothan sinäkin sen!


Selitys: Mietipä, mikä sinusta olisi vaikeinta, jos joutuisit elättämään itsesi kerjäämällä? Nöyryytyskö? Sekö että entiset ystäväsi näkisivät sinut alennuksen tilassa? Vai köyhyys? Se, ettet voisi koskaan aamulla tietää, saatko hankituksi tarpeeksi rahaa sen päivän ruokaan. Vai epävarma tulevaisuusko? Mitä tapahtuisi, kun et enää jaksaisi istua ulkona kerjäämässä joka säällä?

Jerikon portin pielessä oli vuosikaudet istunut sokea kerjäläinen nimeltä Bartimaios. Nimi tarkoittaa Timaioksen poikaa; miehen ristimänimeä emme tiedä. Bartimaios oli joskus ollut näkevä ja elänyt normaalia elämää. Kun hän sitten sokeutui, oli hänen ruvettava kerjäämään. Ei ollut ketään, joka olisi pitänyt hänestä huolta. Mihin Bartimaioksen perhe oli joutunut, sitä emme tiedä. Varmaan mies kyseli Jumalalta, miksi juuri hänen piti menettää näkönsä. Mitä pahaa hän oli tehnyt ansaitakseen niin kovan kohtalon?

Jerikon ympärillä oli muuri ja muurissa oli portti. Bartimaios oppi liikkumaan kepin kanssa kortteeristaan tuon portin pieleen. Se ei ollut ollenkaan huono paikka kerjätä, sillä portin läpi kulki päivittäin paljon ihmisiä sisään ja ulos. Puhumattakaan nyt juhla-ajoista, jolloin kansa matkusti sankoin joukoin Jerikon kautta Jerusalemiin.

Bartimaios oli siis sokea, mutta kuulossa hänellä ei ollut mitään vikaa. Päinvastoin. Mies oppi monia asioita pelkästään istumalla ja kuuntelemalla. Vähitellen hänestä tuli oikea äänten asiantuntija. Miltä kuulostavat sellaisen ihmisen askelet, joka ehkä antaisi rahaa? Entä sellaisen, jolta ei kannattaisi pyytää mitään?

Baritimaios kuuli myös uutisten pätkiä ja oppi yhdistelemään niitä toisiinsa. Kolmen viime vuoden aikana hän oli kuullut usein mainittavan nasaretilaisen rabbin nimeä ja hänen ihmetekojaan. Bartimaios tiesi Raamatusta sen, mitä oli synagogakoulussa poikasena oppinut. Nyt hän osasi laskea yhteen yksi ynnä yksi. Tuo nasaretilainen rabbi oli ilmiselvästi paitsi opettaja ja parantaja, myös muinaisen kuningas Daavidin poika.

Kaikki juutalaiset tiesivät, että Jumala oli luvannut Daavidin pojalle ikuisen valtaistuimen. Sehän se juuri olikin niin katkeraa, että vuosisata toisensa jälkeen kului eikä luvattua Messias-kuningasta kuulunut. Nyt maata hallitsivat roomalaiset, joiden kuullen Israelin kuningashaaveista ei voinut hisahtaakaan. Jeesus oli itsekin välttänyt sukujuuristaan puhumista.

Kolme vuotta Bartimaios oli odottanut Jeesusta Jerikoon, mutta turhaan. Joka vuosi nasaretilainen rabbi oli käynyt Jerusalemissa, mutta aina Samarian kautta. Jos Bartimaioksella vain olisi ollut joku saattaja, hän olisi mennyt Jerusalemin juhlille ja etsinyt Jeesuksen käsiinsä. Mutta sellaista saattajaa ei ollut. Jerikossa ei ollut ketään, joka olisi välittänyt sokean kerjäläisen toivomuksista.

Bartimaioksella oli kuitenkin suunnitelma valmiina. Hän tiesi, mitä tekisi, jos tuo rabbi sattuisi joskus ilmestymään Jerikoon. Lopulta se sitten tapahtui: Jeesus Nasaretilaisen kerrottiin saapuneen kaupunkiin. Yön hän oli viettänyt verojohtajan kodissa, mutta aamulla hän jatkaisi matkaansa. Jeriko oli täynnä pyhiinvaeltajia ja väentungos portilla suuri. Bartimaios ei tiennyt, milloin Jeesus kulkisi siitä ohi, ja alkoi siis huutaa kurkku suorana: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" (10:47).

Kansanjoukko hätkähti. Huusiko tuo kerjäläinen todella Daavidin poikaa? Mutta sehän oli sama kuin huutaisi "eläköön kuningasta" roomalaisten kuullen. Pääsiäisjuhla oli tulossa ja sotilaita kaikkialla. He eivät kyllä suvaitsisi tuollaista kapinan nostatusta. Kukaan muu ei ollut nimittänyt julkisesti Jeesusta Daavidin pojaksi paitsi kanaanilainen nainen, ja se episodihan oli tapahtunut ulkomailla.

Suurin osa väkijoukosta ei tiennyt mitään Jeesuksen sukujuurista. Oliko hän siis todella Daavidin poika? Tiedettiin vain, että hän oli Nasaretista kotoisin, eikä sieltä pitänyt tulla kuninkaita. Mutta nyt kaikki kuulivat, mitä titteliä sokea kerjäläinen hänestä käytti. Markus kertoo: Monet käskivät Bartimaioksen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: "Daavidin Poika, armahda minua!" (48).

Jotenkin kerjäläinen tajusi, ettei tämä tilaisuus enää toistuisi. Se oli nyt tai ei koskaan. On kuin hän olisi aavistanut, että Jeesuksella oli vain viikko elinaikaa jäljellä. Mies huusi kuin palosireeni. Kun hänen käskettiin vaieta, hän vain korotti ääntään ja jätti huudostaan Jeesuksen nimen pois: "Daavidin Poika, armahda minua!" Huuto kuulosti yhä provosoivammalta. Kaikki jännittivät, miten Jeesus itse tähän titteliin reagoisi.

Väkijoukosta ei löytynyt ketään, joka olisi sanonut huutavalle kerjäläiselle: "Annahan kun minä talutan sinut hänen luokseen." Miksi ei löytynyt? Siksi että kerjäläinen oli köyhä, likainen, haiseva ja täynnä syöpäläisiä. Milloin lie viimeksi pessyt itsensä ja vaatteensa? Kuka nyt haluaisi esitellä arvovieraalle tuollaisen surkimuksen? Vaientajat eivät uskoneet, että Jeesus voisi ja tahtoisi auttaa jopa kaupungin kurjinta surkimusta.

Markus kertoo: Silloin Jeesus pysähtyi ja sanoi: "Kutsukaa hänet tänne." (49). Yhtäkkiä koko kansanjoukko tajusi: Jeesus Nasaretilainen myöntää olevansa odotettu Daavidin poika. Hän ei voi valehdella, koska asian voi tarkastaa milloin hyvänsä sukuluetteloista. Ihmisille valkeni, että jos Israel olisi itsenäinen kuningaskunta, niin Jeesus istuisi nyt sen valtaistuimella.

Siihen asti ei kukaan ollut suostunut tarttumaan kerjäläisen käteen, mutta nyt oli ääni kellossa muuttunut. Markus kertoo: He menivät kutsumaan sokeaa ja sanoivat hänelle: "Älä pelkää. Nouse, hän kutsuu sinua." Äsken huudettiin "turpa kiinni" ja nyt sanotaan "älä pelkää". Mikä tämän muutoksen sai aikaan? Se että itse Messias, Daavidin Poika oli osoittanut kiinnostusta halpaa kerjäläistä kohtaan.

Markus kertoo: Mies heitti viittansa yltään ja nousi kiireesti jaloilleen (50). Tämä oli Bartimaioksen elämän tähtihetki. Daavidin Poika kutsui häntä! Kerjäläinen hyppäsi pystyyn ja alkoi hapuillen etsiä tietä Jeesuksen luo. Kallisarvoinen viittakin jäi tienposkeen, mitä ei ollut tapahtunut koskaan aikaisemmin. Viitta oli näet kerjäläisen tärkein omaisuus, joka toimitti öisin sekä patjan että täkin virkaa. Jos se katoaisi, olisi vahinko korvaamaton.

Mutta Bartimaios oli nyt niin varma parantumisestaan, että uskoi löytävänsä viitan myöhemmin. Tai ehkä hän jopa ostaisi uuden ja paremman, kunhan pääsisi töihin. Sitä paitsi viitta oli niin likainenkin, ettei siinä kehdannut kuninkaan eteen mennä. Ja sen helmat hiljentäisivät vauhtia hänen hapuillessaan tietä Jeesuksen luo.

Usko on sitä, että menemme hätämme ja syntimme kanssa Jeesuksen luo. Bartimaios ei nähnyt, missä Jeesus oli, mutta äkkiä hän kuuli jonkun esittävän itselleen kysymyksen: "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" (51). Äänten analyytikko tajusi heti: se on Jeesus. Tuollaista ääntä ei ole kenelläkään muulla. Jeesuksen kysymys saattoi kuulostaa tosi oudolta kerjäläisen korvissa. "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Eikö se nyt ollut enemmän kuin ilmeistä, mitä hän halusi?

Jeesus halusi kuitenkin kuulla pyynnön sokean omasta suusta. Sehän olisi samalla uskontunnustus: minä uskon, että sinä voit sellaisen ihmeen tehdä. Tänään Jeesus esittää saman kysymyksen myös sinulle: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Vastaa hänelle ja kerro, mitä toivot häneltä kaikkien eniten. Hän tietää asian, mutta tahtoo silti kuulla sen sinulta itseltäsi.

Bartimaios vastasi kuin pyssyn suusta: "Rabbuuni, anna minulle näköni." Näin hän ilmaisi uskovansa Jeesuksen ihmeitä tekevään voimaan. Markus kertoo: Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut." Samassa mies sai näkönsä takaisin, ja hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana. (52). Verbi "pelastaa" on kreikaksi sama sana kuin "parantaa". Sokealla kerjäläisellä oli ollut usko, joka oli sekä pelastanut että parantanut hänet.

Bartimaios ei tahtonut enää erota uudesta ystävästään, vaan lähti tämän perässä Jerusalemiin. Siitä olikin kauan, kun hän oli viimeksi päässyt käymään pääsiäisjuhlilla ja uhraamaan temppelissä syntiuhrin. Koko maailma näytti niin uudelta ja kirkkaalta hänen silmissään. Voiko se olla tottakaan, että hän näki jälleen!

Kun lähestyttiin Jerusalemia, alkoi koko kansa huutaa Jeesukselle hoosiannaa ja Daavidin Poikaa. Titteli oli tarttunut Jerikossa ihmisten korvaan, etenkin kun Jeesus oli osoittanut hyväksyvänsä sen. Ehkäpä Bartimaioksen sokeuden tarkoitus olikin ollut juuri se, että hänellä olisi aikaa miettiä asioita syvällisesti. Hänen piti laskea yhteen yksi ynnä yksi, että Jeesus on Daavidin poika, ja välittää se tieto muillekin. Näin hän sai olla valmistelemassa Jeesuksen kuninkaallista ratsastusta Jerusalemiin.

Bartimaios oli toivonut pääsevänsä mukaan Jeesuksen kruunajaisiin, mutta hän joutuikin tämän teloittajaisiin. Jo viikon kuluttua hän katseli parannetuilla silmillään noita rakkaita kasvoja piikkikruunun alla. Pystyikö Bartimaios uskomaan silloinkin, että Jeesus oli Daavidin poika ja Messias? Osasiko hän yhdistää ristillä riippuvan Jeesuksen siihen Herran palvelijaan, jonka kärsimyksestä Jesaja oli kirjoittanut näin: Meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. (Jes. 53:4). Viimeistään pääsiäispäivänä Barimaios osasi sen tehdä.

Jerikon seurakuntaan liittyivät heti helluntain jälkeen kaupungin rikkain ja köyhin mies: Sakkeus ja Bartimaios. Tosin Sakkeus ei ollut enää rikas eikä Bartimaios tyhjätasku. Hän oli varmaan löytänyt jo itselleen työpaikan.

Hyvä katselija, mitä sinä voisit oppia Bartimaioksen elämästä? Ainakin sen, että kärsimykselläsi on jokin tarkoitus. Eräässä mielessä kärsimyksesi on sinun armolahjasi. Sinä et voi suorittaa elämäntehtävääsi ilman sitä. Ja toiseksi voit oppia Bartimaiokselta sen, että huutaminen on uskoa. Älä siis lopeta avun huutamista. Kerro Jeesukselle, mitä tahtoisit hänen sinulle tekevän. Vapahtaja kuulee huutosi ja vastaa siihen omalla ajallaan ja omalla tavallaan.