Ester - Elämää suurempi tehtävä

ESTER - ELÄMÄÄ SUUREMPI TEHTÄVÄ

Osa kirjasta Nainen ja hänen miehensä

Mailis Janatuinen



Tämä tapahtui kuningas Kserkseen aikana, sen Kserkseen, joka hallitsi 127 maakuntaa Intiasta Nubiaan saakka (Ester 1:1).

Kuningas Kserkses I hallitsi Persian ja Median kaksoisvaltakuntaa vuosina 486-465 eKr. "Kserkses" on nimen kreikkalainen lukutapa, hepreaksi nimi kuului "Ahasveros" ja alkuperäisessä muodossaan Khshayarsha. Esterin kirja alkaa tämän kuninkaan kolmannesta hallitusvuodesta eli vuodesta 483 eKr.

Yli sata vuotta oli kulunut siitä, kun juutalaisia alettiin viedä väkisin Babyloniaan. (Noin vuodesta 600 eKr. lähtien.) Pakkosiirtolaisuus oli kuitenkin päättynyt jo 50 vuotta ennen niitä tapahtumia, joista Esterin kirja kertoo. Juutalaiset, jotka tähän aikaan asuivat Persian valtakunnassa, tekivät sen omasta vapaasta tahdostaan. Itse asiassa "vanhaan maahan" ja sen köyhyyteen oli palannut vain pieni valitun kansan joukko. Valtaosa jäi diasporan rikkauteen ja hyvinvointiin. Nippurin arkistolöydöt ajalta 465-405 eKr. osoittavatkin, että Media-Persiassa asui paljon juutalaisia, monet heistä varakkaita ja korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa.

Kserkses I ja kuningatar Vasti

Kserkses piti siihen aikaan hoviaan Susan kaupungissa, ja kolmantena hallitusvuotenaan hän järjesti pidot ruhtinailleen ja ylimmille virkamiehilleen. Kaikki Persian ja Median sotapäälliköt, ylimykset ja maaherrat olivat saapuvilla (1:2-3).

Susan talvipalatsissa Persianlahden pohjoispuolella (nykyisen Iranin alueella) oli menossa mahtavat juhlat. Ne kestivät kokonaista puoli vuotta. Kuningas tahtoi esitellä rikkauksiaan ylimysluokalle, mutta se ei ollut hänen ainoa motiivinsa. Kreikkalainen historioitsija Herodotos tietää näet mainita eräät suuret pidot, joiden aikana suunniteltiin tulevaa sotaretkeä Kreikkaa vastaan. Kolme vuotta myöhemmin (v. 480 eKr.) Kserkses sitten hävisikin kuuluisan Salamiin taistelun, mistä alkoi Persian alamäki ja Kreikan nousu. Mutta tässä vaiheessa kuningas oli siis vielä voimiensa tunnossa.

Eräänä päivänä juhlakauden jo lähestyessä loppuaan Kserkes järjesti puutarhajuhlat koko kaupungille. Samalla kuningatar Vasti piti omia kutsujaan naisten puolella. Kesken kaiken kuningas sai päähänsä kutsua Vastin vieraittensa ihailtavaksi; hän tahtoi näet näyttää hoviherroilleen ja sotapäälliköilleen, miten kaunis vaimo hänellä oli.

Vasti oli kuitenkin arvonsa tunteva nainen ja kieltäytyi kunniasta. Ei, hän ei aikonut mennä humalaisten miesten töllisteltäväksi! "Kaikkivaltiaalle" kuninkaalle ei tietenkään olisi saanut järjestää tuollaista kasvojen menetystä. Seuraukset olivat Vastille kohtalokkaat. Kserkses kysyi lähimmiltä neuvonantajiltaan, miten vaimon huono käytös pitäisi rangaista, ja sai vastauksen:

”Kuningatar Vasti ei ole loukannut vain kuningasta, vaan myös kaikkien kuningas Kserkseen maakuntien ruhtinaita ja kansoja. Kun valtakunnan kaikki naiset saavat tietää, mitä kuningatar on tehnyt, he alkavat halveksia miestään... Jos siis katsot hyväksi, niin säädä mahtikäskylläsi, ettei Vasti saa enää astua eteesi ja että annat hänen kuninkaallisen arvonsa toiselle, häntä paremmalle” (1:16-20).

Ei, Media-Persiassa ei katsottu suopein silmin orastavaa naisasialiikettä! Kserkses tahtoi olla herra talossaan, kuten kaikki muutkin hänen valtakuntansa miehet.

Mutta kuka tämä Vasti oikeastaan oli? Kreikkalaiset historiankirjat kutsuvat Kserkses I:n puolisoa nimellä Amestris. Kaikkein ilmeisin selitys lienee se, että Vasti ja Amestris ovat yksi ja sama henkilö.

Jumalan johdatus Esterin kirjassa alkaa täsmälleen siitä hetkestä, kun Vasti kieltäytyy astumasta herransa ja kuninkaansa eteen. Kukaan muu ei näe tulevaisuuteen paitsi Jumala. Kuningas ja kuningatar luulevat molemmat tekevänsä itsenäisen päätöksen, mutta itse asiassa kaikkitietävä ja kaikkinäkevä Jumala johtaa koko ajan asioita tahtomaansa suuntaan. Nyt hän alkaa toteuttaa suunnitelmaansa kansansa pelastamiseksi - jo paljon ennen kuin kansa mihinkään vaaratilanteeseen on joutunutkaan.

Juutalainen Mordokai ja hänen pikkuserkkunsa Ester

Susassa asui siihen aikaan juutalainen mies nimeltä Mordokai. Hän oli saanut nimensä - ei kenenkään muun kuin Marduk-epäjumalan mukaan! Nimestä ei siis kukaan voinut päätellä hänen syntyperäänsä. Mordokailla oli mahdollisesti myös juutalainen nimi, mutta mikä se oli, sitä ei meille kerrota.

Jae 2:6 väittää, että Mordokai olisi tuotu Jerusalemista pakkosiirtolaisuuteen yhdessä kuningas Jekonjan (Jojakinin) kanssa. Kyseessä oli varmaan hänen isoisänsä, sillä tuosta pakkosiirrosta oli, kuten sanottu, kulunut jo yli sata vuotta. Joka tapauksessa Mordokai istui "kuninkaan portissa", mikä tarkoittanee, että hänellä oli jokin asema hovissa. (Porttihan oli tuohon maailmanaikaan se paikka, missä viralliset asiat käsiteltiin.)

Hänellä oli kasvattityttärenään setänsä tytär Hadassa, toiselta nimeltään Ester, jolla ei enää ollut isää eikä äitiä. Ester oli kaunis ja sorea, ja Mordokai oli tytön vanhempien kuoltua ottanut hänet omaksi tyttärekseen (2:7).

Vasta nyt esitellään kirjan päähenkilö, nuori ja kaunis juutalaistyttö. Hänen persiankielinen nimensä Ester tarkoittaa tähteä, tai sitten se on väännös Isthar-jumalattaren nimestä. Tyttö on täysorpo ja tuntee olevansa ikuisessa kiitollisuudenvelassa pikkuserkulleen, joka on hänet elättänyt ja kasvattanut.

Näihin aikoihin ryhdyttiin etsimään kuninkaalle uutta puolisoa. Kauniita nuoria naisia kerättiin laumoittain koekäyttöön. ”Kun... neitoja koottiin suurin joukoin Susan kaupunkiin haareminvalvoja Hegain huostaan, Esterkin joutui kuninkaan palatsiin Hegain hoiviin” (2:8). Yrittikö Mordokai varjella Esteriä joutumasta kuninkaan haaremiin, vai toivoiko hän ehkä, että sukulaistyttö pääsisi valtaistuimelle Vastin sijaan? Vai oliko kauniin tytön noina päivinä täysin mahdotonta pysyä niin visusti piilossa, ettei häntä vietäisi hoviin? Mitä Ester itse ajatteli tästä tilanteesta? Näihin kysymyksiin ei meille valitettavasti anneta vastausta.

Mikä kunnia, saattoivat naapurit ehkä ajatella. Mitä hirveää elämän tuhlausta, huokaisee nykyaikainen Raamatun lukija. Kaikilta noilta tytöiltä kiellettiin tavallisen avioliiton onni: yhden miehen ja yhden naisen suhde. Kuningas makasi heidän kanssaan muutaman kerran elämänsä aikana, loppuajan he joutuivat lojumaan laiskoina haaremissa, juoruamaan, kadehtimaan kauniimpiaan, pelkäämään poikalastensa puolesta, jos heille sellaisia sattui syntymään. Elämä haaremissa oli ainaista kauneuskilpailua, ainaista kateutta naisten välillä.

Raamatun lukija ymmärtää kuitenkin, että Jumala jatkoi suunnitelmansa toteuttamista näidenkin tapahtumien keskellä hitaasti mutta varmasti. Ester menetti mahdollisuutensa tavanomaiseen onneen: omaan mieheen ja omaan perheeseen. Jos hän oli jo ehtinyt katsella jotakuta salskeaa juutalaispoikaa "sillä silmällä", oli tilanne hänelle todella tuskallinen. Normaalin avioliiton sijaan Esterille annettiin kuitenkin elämää suurempi tehtävä.

Neito miellytti haareminvalvojaa, ja hän pääsi tämän suosioon. Hegai järjesti hänelle tuota pikaa kauneudenhoidon ja elatuksen ja antoi hänelle seitsemän valikoitua palvelijatarta... ja siirsi hänet haaremin parhaaseen osaan (2:9).

Kauneus, rakastettavuus ja vaatimattomuus olivat tämän nuoren naisen armolahjoja, jotka Jumala oli hänelle antanut hänelle elämää suuremman tehtävän suorittamista varten. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että kauneuskin on armolahja, jota naisen on käytettävä Jumalan valtakunnan rakentamiseksi? Kauniit kasvot eivät kuitenkaan vielä tee ihmistä rakastettavaksi, jollei niiden takana ole kaunista sydäntä. Esterillä oli molemmat. Hän loisti haaremissa kuin tähti - "sai armon" kaikkien niiden silmissä, jotka häneen tutustuivat (2:9,15,17*). Eunukki Hegai, jonka käsien läpi kulki sadoittain tyttöjä, ihastui nimenomaan tähän nuoreen naiseen ja otti hänet suojelukseensa.

Ja niin siis Esteriä käsiteltiin vuoden verran kaikilla senaikaisilla kauneudenhoitoaineilla; vasta sitten hän "pääsi" kuninkaan sänkyyn. Neljä vuotta oli jo kulunut Vastin erottamisesta - voimme vain arvata, monesko kuningatarkandidaatti Ester oli. Siinä olisi helposti voinut käydä niin, että seuraavana aamuna juutalaistyttö olisi joutunut n:nneksi sivuvaimoksi haaremin perimmäiseen kolkkaan ja vaipunut siellä unholaan. Mutta Jumala johti tilannetta antamalla kuninkaan kiintyä juuri tähän nuoreen naiseen.

Ja Ester tuli kuninkaalle kaikkia muita naisia rakkaammaksi ja sai hänen edessään armon ja suosion ennen kaikkia muita neitsyitä, niin että tämä pani kuninkaallisen kruunun hänen päähänsä ja teki hänet kuningattareksi Vastin sijaan (2:17*).

Joku saattaa ajatella: onnen poika tuo Kserkses! Itse asiassa hän oli kaikkea muuta. Jumala on nimittäin rakentanut myös miehen sillä tavalla, että todellista onnea hän voi kokea vain elinikäisessä parisuhteessa yhden naisen kanssa. Jolla on joka viikko sängyssään eri nainen, sen sydän jää ainaiseksi huutamaan tyhjyyttään. Minkäänlaista kasvua miehenä ja ihmisenä hänessä ei tapahdu. Don Juan pysyy ikänsä poikasena. Jotain lapsellista Kserkseessä selvästi olikin; Herodotoksen mukaan hän antoi näet ruoskia meren aaltoja hävittyään erään meritaistelun!

Jonkin aikaa tämän jälkeen juutalainen Mordokai sai vihiä vallankumoushankkeista ja välitti tiedon Esterin kautta kuninkaalle. Ehkä Vastilla oli yhä kannattajansa hovin mahtavien eunukkien joukossa. Joka tapauksessa kapinallisia rangaistiin, ja tapahtuma merkittiin kuninkaan aikakirjoihin (2:19-23). Tämä episodi tuntuu ensin vähäpätöiseltä sivuseikalta, mutta myöhemmin tulemme huomaamaan, miten Jumala järjestelee yhteen palapelin pienetkin osaset.

Oli muuten eräs asia, mitä kukaan hovissa ei tässä vaiheessa aavistanut - nimittäin kuningattaren syntyperä. Mordokai oli näet kieltänyt häntä sitä ilmaisemasta (2:10). Niinpä Ester joutui syömään ja juomaan kaikkea, mitä hänen eteensä pantiin, olipa se sitten Mooseksen lain mukaista tai sen vastaista. Vaivasiko tämä asiantila ehkä Esteriä, sitä meille ei kerrota. Kuningattaren uskosta ei puhuta mitään. Edes Jumalan nimeä ei mainita koko tässä kirjassa yhtään ainoata kertaa…

Haman - 400-luvun Hitler

Nyt astuu kuvaan Esterin kirjan roisto, Haman, Hammedatan poika (3:1). Kserkses tekee hänestä pääministerinsä, ja valta kihahtaa heti miehen päähän. Haman vaatii, että jokaisen polven taivaassa ja maan päällä on notkistuttava hänen edessään. Mordokai kieltäytyy kansallisuuteensa vedoten. Ilmeisesti juutalaiset olivat siihen asti voineet kieltäytyä käytöksestä, joka lähenteli heidän mielestään vaarallisesti epäjumalanpalvelusta.

Kun Haman huomasi, ettei Mordokai suostunut kumartamaan eikä heittäytymään maahan hänen edessään, hän raivostui silmittömästi. Mutta hän ei halunnut tyytyä siihen, että surmauttaisi vain Mordokain, vaan saatuaan tietää, mitä kansaa Mordokai oli, hän tahtoi surmauttaa myös hänen kansansa, kaikki Kserkseen valtakunnassa asuvat juutalaiset (3:5-6).

Juutalaiset ja kristityt ovat maailman sivu suututtaneet tyranneja, koska heillä on tyranneja suurempi Jumala. Tuollaista uskoa on koetettu karsia pois vainojen avulla. Kaikkina aikoina on kuitenkin löytynyt muutama rohkea ihminen, joka ei ole suostunut henkensä uhallakaan palvomaan muita herroja kuin taivaan ja maan Luojaa.

Viisaammat hallitsijat antavat tässä kohden periksi eivätkä ryhdy kukistamaan ihmisten uskoa tulella ja miekalla. Moni kuningas ja keisari on historian kuluessa säätänyt juutalaisille erivapauden olla kuvia kumartamatta. Mahdollisesti Kserkseskin oli aikaisemmin tehnyt niin. Nyt hänen oikeaksi kädekseen oli kuitenkin tullut mies, joka ei suostunut mihinkään liennytyksiin. Ehkä suurin osa juutalaisista antoikin tässä vaiheessa periksi ja kumarsi, kuten sanotaan, muodon vuoksi. Mutta Mordokai ei kumartanut.

Voisimme hyvällä syyllä nimittää Hamania ”kaikkien antisemitistien äidiksi”. Kun hän alkoi vihata yhtä juutalaista, alkoi hän vihata kaikkia juutalaisia. Haman keksi "lopullisen ratkaisun juutalaiskysymykseen" – täsmälleen sen saman minkä Hitlerkin kaksi ja puoli vuosituhatta myöhemmin: pois päiviltä joka ainoa juutalainen tämän valtakunnan alueelta, tai mieluiten koko maailmasta.

Tämän jälkeen Haman sanoi kuningas Kserkseelle: "Valtakunnassasi on kansa, joka asuu hajallaan sen kaikissa maakunnissa muiden kansojen seassa, mutta niistä erottautuen. Sen lait ovat erilaiset kuin minkään muun kansan eivätkä sen kansan jäsenet noudata kuninkaan lakeja. Ei ole oikein, kuningas, että sinä annat heidän olla rauhassa” (3:8).

Mikä on siis juutalaisten synti: Se, että he ovat erilaisia. Se, etteivät he suostu kaikissa asioissa sulautumaan ympäristöönsä ja tekemään täsmälleen sitä samaa, mitä kaikki muutkin tekevät. Tämä on aina ja kaikkialla antisemitismin, rasismin ja kiihkonationalismin – usein tiedostamaton - motiivi: Joka on erilainen kuin minä, se on epäihminen. Hänellä ei ole elämisen oikeutta tässä maassa, oikeastaan ei koko maailmassa.

Valitettavasti jokaisen perisynnissä syntyneen ihmisen sydämestä löytyy luonnostaan jonkin sortin rasisti. Pienellä propagandamyllyn pyörittämisellä saadaan melkein mikä kansakunta tahansa yllytetyksi melkein millaiseen etniseen puhdistukseen hyvänsä. Olemme nähneet viimeisten kymmenen vuoden aikana, että isänmaanrakkauden nimellä kulkeva nationalismi yltää yhtä suuriin julmuuksiin kuin natsismi ja kommunismi aikoinaan.

Mikään hinta ei tunnu Hamanista liian korkealta, jos hän vain saa kostosuunnitelmansa toteutetuksi. Hän lupaa mitata kuninkaan aarrekammioon 10000 talenttia hopeaa. Kun yksi talentti painaa 35 kiloa, niin päädymme päätähuimaavaan hopealastiin: 350 tonniin. (Vertailun vuoksi mainittakoon, että Herodotoksen mukaan Persian kuninkaan tulot olivat 15000 talenttia vuodessa.) Haman suunnittelee luonnollisesti maksavansa nämä korvaukset juutalaisilta ryöstämällään omaisuudella - juutalaisvainoissa kun on aina raha pyörinyt! Ja niin Haman saa Kserkseen sinettisormuksen ja vapaat kädet "juutalaiskysymyksen ratkaisemiseksi".

... määrättiin, että kaikki juutalaiset, nuoret ja vanhat, naiset ja lapset, oli tuhottava, tapettava ja hävitettävä yhtenä ainoana päivänä... (3:13).

Verilöylyn päivämäärä ratkeaa arpaa heittämällä: 12. kuun 13. päivä. Koska arvanheitto tapahtuu toisessa kuussa, on aikaa lopullisen ratkaisun toimeenpanoon vielä kymmenen kuukautta. Koko Susan kaupunki on hämmästyksen lyömä, kun yksi sen ahkerimmista ja kunnollisimmista kansalaisryhmistä päätetään tuhota viimeiseen mieheen. Kansalaisliikettä juutalaisten auttamiseksi saadaan kuitenkin odottaa - silloin niin kuin sen jälkeenkin aina meidän päiviimme asti.

Valtaosa maailman juutalaisista, ehkä kaikkikin, asuivat tuohon aikaan Persian valtakunnan alueella, joka ulottui Intiasta Nubiaan (1:1). Palestiinakin oli sen osa. Jos Haman olisi onnistunut aikeessaan, ei Hitlerillä olisi koskaan ollut käsissään mitään juutalaiskysymystä. Mutta Messiaallakaan ei siinä tapauksessa olisi ollut kansaa, minkä keskuudessa syntyä ja kuolla...

Juutalaisten hätä

Tästä lähtien juutalaiset elivät Damokleen miekka päänsä päällä. Äidit katselivat lapsiaan kyynelsilmin kuin Keski-Euroopan ghetoissa toisen maailmansodan aikaan: minne heidät voisi piilottaa? Ghetoissa tuo kauhu kesti pari kolme vuotta, Persian valtakunnassa kolme kuukautta ja kymmenen päivää.

Tässä vaiheessa Ester oli ollut 5-6 vuotta kuningattarena. Iältään hän ei varmaankaan ollut vielä kolmeakymmentä täyttänyt. Kukaan ei vieläkään tiennyt hänen syntyperäänsä. Lapsia Esterillä ei ilmeisesti ollut, vaikka kuningas kutsuttikin hänet silloin tällöin makuukammioonsa. Niitä reissuja laskettiin muuten haaremissa tarkkaan, niitä kadehdittiin ja vakoiltiin. Haaremin maailma oli ulkopuolisilta suljettu. Ester ei tiennyt pitkään aikaan "lopullisesta ratkaisustakaan" mitään. Hän eli kuin tynnyrissä seitsemän hovineitonsa ja eunukkiensa kanssa.

Eräänä päivänä Ester näkee palatsinsa ikkunasta, miten hänen kasvatusisänsä Mordokai kulkee säkkipuvussa pitkin kaupungin katuja itkien katkerasti. Kauhistunut kuningatar saa selville, millaisen lain hänen herransa on säätänyt. Esterille välitetään myös kasvatusisän terveiset: nyt on tullut aika ilmaista kansallisuutesi. Nyt on tullut aika rukoilla kuninkaalta armoa kansallesi.

”Jos sinä nyt tässä tilanteessa pysyt vaiti, niin juutalaiset kyllä saavat avun ja pelastuksen muualta, mutta sinua ja isäsi huonetta kohtaa tuho. Ja kukaties sinusta tulikin kuningatar vain tällaisia aikoja varten” (4:14).

Ja niin kuningatar joutuu kasvotusten elämää suuremman tehtävän kanssa. Hänen, nuoren ja heikon naisen, on uhmattava kuninkaan määräystä ja mentävä palatsin sisäpihaan, vaikka siitä rikkomuksesta onkin säädetty kuolemanrangaistus. Vastin tapaus on varmasti vielä tuoreena kaikkien muistissa. Sitä paitsi on kulunut jo kuukausi siitä, kun Ester viimeksi kutsuttiin kuninkaan makuuhuoneeseen. Sinä aikana hän on moneen kertaan ehtinyt miettiä, onko epäsuosio lopullista vai ohimenevää. Jos kuningas on Esteriin jostain syystä kyllääntynyt, niin nyt on todella yksinkertaista päästä hänestä eroon. Ei tarvitse muuta kuin jättää kultavaltikka nostamatta, niin asia on sillä selvä.

Ahdistavat ajatukset kiertävät kiertämistään nuoreen kuningattaren päässä. Esimerkiksi: Miten Kserkses siihen suhtautuu, jos hän, nainen, alkaa syyttää pääministeriä oman kansansa tuhosta? Ei ole mitään takeita, kumman puolelle kuningas siinä kiistassa asettuu.

Ester pyytää Susan juutalaisilta kolmen päivän "esipaastoa" (Palaamme myöhemmin aiheeseen, miksi Esterin kirja ei puhu mitään esirukouksesta.) Sitten hän jatkaa:

”Myös minä palvelijattarineni samoin paastoan. Sitten minä menen kuninkaan tykö, vaikka se on vastoin lakia; ja jos tuhoudun, niin tuhoudun” (4:16b*).

Mitä tapahtuu, jos ihminen tuossa tilanteessa ajattelee vain omaa nahkaansa? Ester olisi hyvinkin saattanut jäädä verilöylyssä henkiin, mutta koskaan sen jälkeen hän ei olisi voinut katsoa itseään peilistä silmiin. Joka ei koeta pelastaa toisia tuhosta, vaikkapa sitten oman henkensä uhalla, sen loppuelämää varjostaa raskas häpeä.

Mitä sinä olisit tehnyt Esterin sijassa? Mitä olisit tehnyt natsiajan Euroopassa? Eräässä kirjassa esitetään lukijalle seuraavanlainen esimerkkitapaus, johon hän joutuu ottamaan kantaa. Tapahtumapaikkana on Puola. Takaa-ajettu juutalaisäiti juoksee henkensä hädässä ohitsesi metsään ja viskaa mennessään syliisi vauvan. Mitä sinä lapselle teet? Annatko Gestapon käsiin, jolloin tiedät aivan varmasti, että se tapetaan? Vai otatko kotiisi silläkin uhalla, että saatat oman perheesi kuolemanvaaraan?

Vain hyvin pieni prosentti Euroopan kristityistä suostui vaarantamaan oman henkensä juutalaisten tähden. Mutta jollei edes noita sataatuhatta "vanhurskasta pakanaa" olisi Euroopasta löytynyt, joutuisimme toteamaan, että uskomme on pelkkiä tyhjiä sanoja. Lähimmäisenrakkautta se ei saa aikaan. Silloin juutalaiset olisivat oikeassa väittäessään, että Auschwitz on osoittanut kristinuskon konkurssipesäksi.

Elämää suuremman tehtävän tähden kannattaa uhrata jotakin. Kukaties sinäkin, rakas lukijani, sait nykyisen asemasi vain tällaisia aikoja varten, mitä nyt elämme. Että näet voisit taistella kärsivän lähimmäisesi tai Raamatun totuuden puolesta juuri siinä työpaikassa tai siinä yhteisössä, johon Jumala on sinut asettanut.

Ester läpäisi ihmisyyden tulikokeen. Hän oli valmis ottamaan vastaan elämää suuremman tehtävän ja kuolemaan kansansa puolesta - tai paremminkin sanottuna yhdessä sen kanssa.

Juutalaisten pelastus

Kolmantena päivänä Ester pukeutui kuninkaalliseen asuunsa, meni kuninkaan palatsin sisäpihaan ja jäi seisomaan valtaistuinsalin oviaukon kohdalle. Kuningas istui valtaistuinsalissa kuninkaallisella valtaistuimellaan vastapäätä oviaukkoa. Kun kuningas huomasi kuningatar Esterin seisovan pihassa, hän heltyi ja osoitti Esteriä kultavaltikalla, joka hänellä oli kädessään (5:1-2).

Kuningas näkee kalpean pienen naisen esipihallaan ja vaistoaa hänen urhollisuutensa. Jotain kuningattarella varmaan on mielessä, kun hän uskaltautuu uhmaamaan herransa käskyä, mutta mitä? Jostain syystä Ester ei tohdi sanoa asiaansa vielä sillä kertaa. Sen sijaan hän kutsuu sekä kuninkaan että pääministeri Hamanin luokseen päivälliselle.

Jännitys tiivistyy. Esterin kutsuilla Kserkses kysyy uudelleen, mitä kuningatar hänestä tahtoo. Jotakin tämä ihan selvästi on vailla, mutta mitä? Ester ei vieläkään saa asiaansa sanotuksi, vaan kutsuu samat kaksi vierasta pitoihinsa seuraavaksikin päiväksi. Haman kehuskelee moukkamaisesti kotonaan, että on päässyt kuningattaren yksityisille kutsuille. Mutta juutalainen Mordokai on yhä piikkinä hänen lihassaan.

Kun hän näki Mordokain kuninkaan hovissa, eikä tämä noussut osoittamaan hänelle kunnioitustaan, hän raivostui (5:9b).

Mikään ei tuota Hamanille iloa niin kauan kun hän joutuu katselemaan vihamiehensä peräänantamattomuutta. Niinpä hänen vaimonsa ja ystävänsä neuvovat häntä rakentamaan valmiiksi 25 metriä korkean hirsipuun Mordokaita varten. He olettavat, että kuningas kyllä suostuu pääministerinsä pyyntöön ja antaa tämän hirtättää juutalaisen, joka kuitenkin kuolisi muutaman kuukauden kuluttua.

Mutta Hamanpa nuolaiseekin ennen kuin tipahtaa. Eihän hän voi ohjata historian kulkua; sen tekee yksin juutalaisten Jumala. Herran suunnitelma etenee päämääräänsä kohti hitaasti mutta varmasti. Oli tarkoituskin, ettei Ester saisi ilmaistuksi salaisuuttaan vielä ensimmäisillä päivällisillä. Sillä oli olemassa eräs tärkeä asia, jonka Jumala tahtoi saada toimitetuksi ennen toisten kutsujen alkamista.

Sinä iltana kuningas ei saanut unta silmiinsä, ja niin hän käski tuoda aikakirjansa, viralliset muistiinpanonsa, ja luetti niitä itselleen. Yhdessä niistä oli maininta, että Mordokai oli ilmoittanut... eunukkien vaanineen tilaisuutta tappaakseen kuninkaan. Kuningas kysyi: "Millaisen palkinnon tai ylennyksen Mordokai siitä sai?" Kuningasta palvelevat hoviherrat vastasivat: "Hän ei saanut mitään" (6:1-3).

Nämä jakeet ovat Esterin kirjan käännekohta. Kun tilanne näyttää täysin toivottomalta, muuttaa vähäinen yhteensattuma tapahtumien suunnan. Jumala antaa unen paeta kuninkaan silmistä. Sitten hän pistää tämän päähän ajatuksen historiankirjoista. Ja lopuksi niistä käy ilmi, ettei Mordokai ole saanut mitään palkkiota hyvästä teostaan kuningashuonetta kohtaan.

Jospa voisimmekin oppia uskomaan, ettei Jumalan kansan tilanne eikä meidän oma elämäntilanteemme ole koskaan toivoton. Päinvastoin, Herrahan näyttää suurimman kekseliäisyytensä nimenomaan pimeimmällä ja toivottomimmalla hetkellä!

Kuudes luku kertoo, miten Kserkses palkitsee Mordokain. Juutalainen saakin hirsipuun sijasta kuninkaan puvun ylleen, kuninkaan ratsun alleen ja vieläpä Hamanin juoksemaan edellään pitkin Susan katuja huutaen: "Näin palkitaan mies, jolle kuningas osoittaa kunnioitusta!"

Pääministerin nöyryytys on täydellinen. Tässä vaiheessa vaimo ja ystävät alkavat aavistella, ettei Haman mahda Mordokaille mitään, vaan tulee kärsimään perinpohjaisen tappion. Lukija odottaisi perusteluksi: "koska hänen Jumalansa on hänen kanssaan. " Mutta Jumala ei jostain syystä tahdo nimeään Esterin kirjaan, ja siksi perustelu kuuluukin yllättäen näin:

"Koska hän on juutalaista sukua" (6:13).

Toisilla kutsuilla Ester saa lopultakin esitetyksi pyyntönsä:

”Jos olen sinulle mieluinen, kuningas, ja jos niin suvaitset, anna minun pitää henkeni ja salli kansani elää, sillä sitä minä pyydän ja toivon. Minut ja kansani on myyty tuhottaviksi, tapettaviksi ja hävitettäviksi” (7:3-4).

Kserkses saa kuulla hämmästyksekseen, että hänen puolisonsa on juutalainen. Haman kauhistuu perin pohjin, koska hänelläkään ei ole ollut tästä asiasta mitään tietoa. Esterin sanoihin sisältyy kaksi verhottua syytöstä Hamania kohtaan: Ensinnäkin tämä tahtoo tappaa kansan, johon kuningatar kuuluu. Toisekseen hän tahtoo tappaa kuninkaan hyväntekijän Mordokain.

Kertomus saa nyt suorastaan ironisen käänteen: puhdasverinen "arjalainen" heittäytyy polvilleen juutalaisnaisen eteen anelemaan tältä armoa. Kuten monet muutkin pyövelit, on Haman pohjimmiltaan pelkuri. Hän ei suinkaan kohtaa uhkaavaa kuolemaa yhtä suoraselkäisesti kuin Ester oli tehnyt.

Ja niin Haman päätyy samaiseen hirsipuuhun, jonka hän oli Mordokaita varten rakentanut. Viattomien ihmisten vainoojat eivät voi pitkällä tähtäimellä välttää Jumalan rangaistusta sen enempää kuin historian tuomiotakaan. Yksikään tyranni ei ole onnistunut jättämään hyvää nimeä historiaan, päinvastaisista ponnisteluistaan huolimatta. Hamanin koko omaisuus siirretään Esterin nimiin. Mordokai pääsee pääministeriksi ja saa sormeensa kuninkaan sinettisormuksen (8:2).

Surullinen käänne

Kun loppu on hyvin niin kaikki on hyvin – niinkö se on? Ei, vielä emme valitettavasti ole päässeet Esterin kirjaa loppuun. Ensinnäkin on kuninkaan edikti saatava tavalla tai toisella kumotuksi, vaikka se medialais-persialaisen lainsäädännön mukaan on mahdotonta. Miten juutalaisten teurastus pystytään tässä tilanteessa estämään? Ei mitenkään muuten kuin antamalla ensimmäisen ediktin jatkoksi toinen: Juutalaiset saavat verilöylyn päivänä puolustaa itseään asein, eikä heitä tulla asettamaan siitä syytteeseen.

Kirjeissä kuningas antoi juutalaisille luvan kokoontua kaikissa niissä kaupungeissa, joissa heitä asui, ja puolustaa henkeään. He saivat yhden päivän aikana tuhota, tappaa ja hävittää jokaisen kansan tai maakunnan aseellisia joukkoja, jos nämä vainosivat heitä, surmata vieläpä naisia ja lapsia ja ryöstää vastustajiensa omaisuutta (8:11).

Kirjeen kirjoittaja oli Mordokai, mutta se lähetettiin kuninkaan nimissä. Yhtymäkohta edellisen ediktin kanssa on silmiinpistävä: Kuten muut kansat olivat saaneet luvan ”hävittää, tappaa ja tuhota” juutalaiset, annettiin näille nyt mahdollisuus ”hävittää, tappaa ja tuhota” vihollisensa (8:9-13, vrt. 3:12-14). Oli ihan oikein antaa juutalaisille mahdollisuus puolustautua aseellisia hyökkääjiä vastaan, mutta miksi ediktiin piti sisällyttää myös naiset ja lapset?

Nyt oli valitun kansan vihollisilla vuorostaan syytä pelätä. Nyt saivat Hamanin sukulaiset katsella omia lapsiaan kyynelsilmin: minne heidät voisi piilottaa juutalaisten kostoa pakoon? Moni päätti tässä tilanteessa kääntyä juutalaisuuteen ja suostua ympärileikattavaksi.

Kun tuli kahdennentoista kuun 13. päivä, niin "juutalaiset surmasivat kaikki vihollisensa, tuhosivat vastustajansa perin juurin ja tekivät heille mitä halusivat" (9:5). Pelkästään Susassa tapettiin viisisataa miestä, mm. kaikki Haman-vainajan kymmenen poikaa. Koko valtakunnassa oli verilöylyn tulos 75000 ruumista – noin kuusisataa henkeä kussakin 127 maakunnassa. Kosto on suloinen - siitäs saitte te, jotka aioitte meidät tappaa - te ja teidän lapsenne! Mutta koston kierre ei tietenkään päättynyt tähän: nyt oli jokaisessa maakunnassa kuusisataa kertaa enemmän ihmisiä, joilla oli syytä vihata juutalaisia ja hautoa kostoa heidän päänsä menoksi.

Mutta Esterin tarina ei ole vieläkään lopussa. Verilöylypäivän iltana kuningas kysyy kuningattarelta:

"Susan kaupungissa juutalaiset ovat tappaneet ja tuhonneet viisisataa miestä, myös Hamanin kymmenen poikaa. Mitä he lienevätkään tehneet kuninkaan muissa maakunnissa! Mitä haluat nyt? Saat kaiken mitä haluat! Mitä tahtoisit vielä pyytää? Joka pyyntö täytetään!" Ester sanoi: "Jos suvaitset, kuningas, niin sallittakoon Susan juutalaisten toimia vielä huomenna samoin oikeuksin kuin tänään, ja ripustettakoon Hamanin kymmenen pojan ruumiit hirsipuuhun" (9:13-14).

Kukaan ei ole tällä kertaa neuvomassa kuningatarta, mitä hänen pitäisi kuninkaalta pyytää - hän keksii toivomuksensa ihan omasta päästään. Nämä ovat Esterin viimeiset sanat hänen nimeään kantavassa kirjassa - ja ne suorastaan huokuvat kostonhimoa. Ester tahtoo lisää ruumiita, 500 ei vielä riitä. Ja Hamanin poikien kuolleet ruumiit hän haluaa nähdä julkisesti häväistyinä.

On kuin Ester olisi huomaamattaan astunut jonkin veteen piirretyn viivan yli. On eri asia käydä puolustussotaa vihollisarmeijaa vastaan kuin järjestää verilöyly siviiliväestölle. Mikä ero oli venäläisen kylän pogromin ja Susan verilöylyn välillä? Vain se, että kun toisessa tapettiin juutalaisia, niin toisessa juutalaiset tappoivat vihollisiaan! Ero pyövelin ja uhrin välillä on langanohut: joka tappaa pyövelinsä, siitä tulee itsestäänkin pyöveli.

On nimittäin olemassa sellainenkin himo, jota kutsutaan verenhimoksi. Tämä himo on siinä suhteessa samanlainen kuin kaikki muutkin himot, että se vain yltyy saadessaan tyydytystä. Väkivalta tuhoaa paitsi uhrinsa, myös sen joka siihen turvautuu. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Jokaisen vallankumouksen ongelma on se, miten saada verenhimoiset ihmiset lopettamaan järjetön verenvuodatuksensa.

Miksi meidän aikamme ihmisistä on tullut väkivallan suurkuluttajia? Ei tarvitse muuta kuin astua videovuokraamon ovesta sisälle, niin voi nähdä yhdellä silmäyksellä, minkälaisen "viihteen" parissa ihmiset nykyään vapaa-aikaansa viettävät. Mitä väkivallan suurkulutus tekee nousevalle polvelle? Mitä vaikuttaa lapsen sielunelämään se, että hän harjoittelee videopelien virtuaalitodellisuudessa toisten ihmisten tappamista tuntikausia joka päivä? Sydän paatuu lähimmäisen kärsimykselle ja alkaa nauttia siitä. Ja keneenpäs niitä aggressioita ensiksi purettaisiin, jollei johonkuhun kohdalle sattuneeseen erirotuiseen, erikieliseen, erilaiseen ihmiseen...

Esterin kirja kertoo meille purim-juhlan alkuperän. (Purim on akkadin kieltä ja tarkoittaa arpaa.) Tuntuu vain jotenkin niin surulliselta, että juhlan alkuperään liittyy 75000 kuollutta ruumista...

Ester tuli kuningattareksi v. 479 eKr. Purimia vietettiin ensimmäistä kertaa v. 473 eKr. Kahdeksan vuoden kuluttua ensimmäisestä purimista oli Esterin aika ohi. V. 465 tuli näet hallitsijaksi 18-vuotias Artaksekrses, Kserkseen poika. Kreikkalaisten historioitsijoiden mukaan hänen äitinsä Amestris pääsi samalla leskikuningattaren asemaan. Jos Vasti ja Amestris ovat yksi ja sama henkilö, niin voimme arvata, mitä Esterille silloin tapahtui.

Esterin lyhyt tähdenlento kesti 15 vuotta ja sammui sitten pakanuuden pimeyteen. Koituiko kauneus tälle naiselle siunaukseksi vai kiroukseksi? Inhimillisesti katsottuna kiroukseksi; tekihän se hänestä haaremin asukin. Oikeata rakkautta ei Ester-parka koskaan saanut kokea. Eunukit kunnioittivat häntä, mutta haaremin naiset kadehtivat siitäkin edestä. Ja Vasti-Amestris uhkui varmaan pyhää vihaa häntä kohtaan - vihaa joka loppujen lopuksi vei Esteristä voiton.

Ja kuitenkin nuori kuningatar sai olla kansalleen samanlainen pelastaja kuin Joosef vuosisatoja aikaisemmin. Henkilökohtainen onnettomuus kääntyi näiden kahden kohdalla heidän kansansa voitoksi. Ester ratkaisi oikein, kun hänen oli tehtävä elämää suurempi valinta. Sellainen elämä ei koskaan mene hukkaan.

400-luvusta kertovat Raamatussa myös Esran ja Nehemian kirjat. 15 vuoden kuluttua purimin säätämisestä (v. 458) läksi Esra Persiasta Israeliin uskonpuhdistajaksi. Vähän myöhemmin tuli Nehemia ja sai Jerusalemin muurit korjatuiksi. Sitten alkoikin Jumalan suuri hiljaisuus. Kului enemmän kuin neljä ja puoli vuosisataa, ennen kuin Herran sana tuli seuraavan kerran, ja silloin se tuli Johannekselle, Sakarjan pojalle, Juudean erämaassa.

Miksi Jumalan nimi ei esiinny Esterin kirjassa?

Esterin kirja on ainoa kirja koko Raamatussa, johon Jumala ei tahtonut kirjoitettavan omaa nimeään. Mistähän se voisi johtua? Seuraavassa tuon ilmi ihan ikioman näkemykseni, jota en ole lukenut yhdestäkään kommentaarista. Lukija saa itse päättää, onko hän yhtä mieltä vai eri mieltä kanssani. Minä nimittäin ajattelen, ettei Jumala halunnut nimeään Esterin kirjaan sen lopputuloksen tähden. Hän ei tahtonut allekirjoittaa dokumenttia, jonka viimeiseksi sanaksi jää kosto.

On totta, että Herra itse määräsi monet Kanaanin kaupungit - esimerkiksi Jerikon - hävitettäväksi maan tasalle. Mutta silloin oli kysymys eri asiasta: piti saada luvattu maa Jumalan kansan omistukseen, piti rangaista kanaanilaisten epäjumalanpalvelus ja varjella Israel Baalin palvonnan houkutukselta. Esterin kirjan verilöyly (ainakin sen jälkimmäinen osa) oli sen sijaan koston sanelemaa. Sillä ei ollut mitään muuta tarkoitusta kuin vihollisten tuhoaminen viimeiseen mieheen, naiseen ja lapseen. Jumalan käskyä sitä varten ei ollut olemassa.

Nähdäkseni tämä on se syy, miksi Esterin kirjassa ei mainita Jumalan nimeä, eipä edes puhuta "esirukouksesta" vaan "esipaastosta". Jumala ei yksinkertaisesti tahtonut, että Susan verilöylyä voitaisiin kutsua häneltä saaduksi rukousvastaukseksi. Emme voi varmuudella sanoa sitäkään, oliko Esterillä persoonallista uskoa Jumalaan. Tietenkin hän uskoi Jumalan olemassaoloon, kuten muutkin juutalaiset tuohon aikaan, mutta huusiko hän sydämessään: "Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn. Jumalani, sinun apuusi minä luotan. Enhän luota turhaan?" (Ps 25:1-2). Sitä me emme tiedä. Eläessään piilojuutalaisena kuninkaan hovissa Ester eli tietenkin erossa myös armonvälineistä ja uskovien yhteydestä. On epävarmaa, miten kauan oikea usko tuollaisessa tilanteessa voi säilyä.

Esterin kirja päättyy niin, että Mordokaista tulee hyvin vaikutusvaltainen mies Media-Persian valtakunnassa.

Juutalainen Mordokai oli arvossa seuraava heti kuningas Kserkseen jälkeen. Hän oli suuresti arvostettu juutalaisten keskuudessa ja lukuisien heimoveljiensä rakastama, sillä hän toimi aina kansansa parhaaksi ja pyrki aina huolehtimaan heimolaistensa hyvinvoinnista (10:3).

Talmud, juutalaisten perimätieto, asettaa Esterin kirjan arvossa suorastaan profeettojen edelle. Eräässä mielessä tämä kirja onkin "juutalaisin" kaikista Vanhan testamentin kirjoista. Profeetat kritisoivat terävin sanoin Israelia sen syntien tähden, ja ennustivat myös pakanoiden osaksi tulevasta armosta; Esterin kirja sen sijaan ei tiedä sanoa yhtään pahaa sanaa juutalaista eikä yhtään hyvää sanaa pakanoista.

On hyvin ymmärrettävää, että tämä kirja on kautta aikojen ollut juutalaisille rohkaisuna vainoissa. Moni tarttui siihen myös toisen maailmansodan aikana ja toivoi loppuun asti, että Hitler=Haman vedettäisiin 25 metriä korkeaan hirsipuuhun, ennen kuin hän ehtisi tuhota kaikki juutalaiset.

Esterin kirja on Jumalan sanaa siinä missä kaikki muutkin Raamatun kirjat, mutta sen sanoma on mielestäni tämä: juutalaisuudessa (ilman Jeesusta) ei ole pelastusta. Se etsii kyllä toisten juutalaisten parasta, mutta muita kansoja se ei voi pelastaa. Miksikö? Siksi ettei se pysty katkaisemaan koston kierrettä. Jos juutalaiset saisivat maailman vallan käsiinsä, he saattaisivat ehkä lähettää antisemitistit keskitysleireille.

Onko sitten olemassa hyviä kansakuntia, jotka eivät ole koskaan syyllistyneet verilöylyihin ja huonoja kansakuntia, jotka ovat tehneet sotarikoksia? Ovatko albaanit serbejä parempia? Tai tutsit hutuja? Kyllä kai me suomalaiset ainakin olemme selvinneet historiastamme suhteellisen puhtain paperein?

Tällaiseen uskoon voi tuudittautua vain sellainen pieni kansa, joka ei ole päässyt valloitussotien makuun. Mutta olihan niitä keskitysleirejä myös Itä-Karjalassa viime sodan aikana – meidän suomalaisten vihollisia varten. Ja olihan Suomessa natseja 30- ja 40-luvuilla! Ja stalinisteja sen jälkeen! Me olimme niin ylpeitä rasisminvastaisuudestamme ja marssimme Etelä-Afrikan apartheidiä vastaan 80-luvun loppuun asti - kunnes saimme kaduillemme omat somalimme.

Esterin kirja esittää henkilökohtaisen kysymyksen myös sinulle, hyvä lukijani: Mitä sinä tekisit vihamiehellesi, jos sinulla olisi valta hänen ylitseen? Oletko sinä antanut lähimmäisellesi anteeksi, vai haudotko yhä kostoa hänen päänsä menoksi? Kostonhimo on aina osoitusta siitä, ettei ihminen usko Jumalan ja hänen totuutensa voittoon, vaan tahtoo ottaa oikeuden omiin käsiinsä.

Ei, me olemme kaikki samassa veneessä, jokainen kansa, jokainen yksilö, juutalainen ja pakana. Esterin kirja huutamalla huutaa tätä sanomaa: Tarvitaan jotain enemmän. Tarvitaan toisenlaista pelastusta kuin se, mistä tämä kirja tietää kertoa. Tarvitaan Vapahtaja, joka on täysin erilainen kuin kukaan meistä muista...

Jeesus oli erilainen

Mikään muu uskonto ja kukaan muu jumala ei anna vastausta koston kierteeseen kuin Jeesus. Miten erilainen hän olikaan - hiljainen ja nöyrä sydämeltä. Jeesus ei pyytänyt saada pitää omaa henkeään, vaan antoi sen vapaehtoisesti lunnaaksi pelastaakseen toiset - myös vihollisensa. Hän ei suutaan avannut, kun hänet teuraaksi vietiin. Jeesus katkaisi koston kierteen suostumalla siihen, että hänet "hävitettiin, tapettiin ja tuhottiin".

Oi Jeesus, minä ylistän sinua siitä, että sinä otit vastaan nyrkiniskut, ruoskaniskut, naulaniskut. Nyt sinusta loistaa maailmalle rakkaus, ei viha. Sinähän rukoilit: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät. " Näin sinä puolustit jopa murhaajiasi Isäsi edessä. Anna anteeksi, että minä en ole sitä tehnyt. Anna anteeksi minulle kostonhimoni, jota en ole voittanut.

"Mitä tehdään miehelle, jota kuningas tahtoo kunnioittaa?" kysyi Kserkses. Niin, mitä tehtiin miehelle, jota itse Jumala tahtoi kunnioittaa? Hänet puettiin klovnikuninkaan pukuun, hänelle iskettiin piikkikruunu päähän ja ruokosauva käteen. Ja lopulta hänet lyötiin nauloilla ristille. Siksi että me voisimme saada oman kostonhimomme anteeksi.

Jeesus kuitenkin jätti seuraajilleen esimerkin noudatettavaksi. Me, hänen seuraajansa, voitamme näet samalla tavalla kuin hänkin voitti: kärsimällä. Kääntämällä toisen posken lyötäväksi. Rukoilemalla niiden puolesta, jotka meitä vainoavat.

Sillä siihen teidät on kutsuttu. Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään. Hän ei syntiä tehnyt, hänen suustaan ei valhetta kuultu. Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun. Itse, omassa ruumiissaan, hän "kantoi meidän syntimme" ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synnistä ja eläisimme vanhurskaudelle. "Hänen haavansa ovat teidät parantaneet" (1 Piet. 2:20-24).

Viimeisen kymmenen vuoden aikana on Eurooppa nähnyt enemmän verenvuodatusta kuin se koskaan uskoi mahdolliseksi Berliinin muurin kaatuessa. Kukapa olisi voinut aavistaa, että kommunismin romahtaessa alkavat naapureina asuvat kansanheimot tappaa järjestelmällisesti toisiaan? Koston kierre kiihtyy kiihtymistään eikä mitään loppua ole näkyvissä.

Esterin kirja kääntää katseemme sitä aikaa kohti, kun tyranni ei enää seuraa toistaan, kun etniset puhdistukset ja verilöylyt ovat vihdoin loppuneet, ja valkoisella valtaistuimella istuu Jeesus itse, meidän tähtemme teurastettu Jumalan Karitsa.