Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.


Jaakob ja Raakel: Rakkautta ensi silmäyksellä (3.9.2015)

Jos kysymme Raamatulta, onko olemassa ikuista rakkautta, se vastaa myöntävästi. Jos kysymme siltä, onko olemassa ongelmattomia avioliittoja, se vastaa kieltävästi.

Harranin kaupungissa nykyisessä Itä-Turkissa asui noin 4000 vuotta sitten mies nimeltä Laban. Hänellä oli kaksi tytärtä, Lea ja Raakel, joista nuorempi kulki lammaspaimenessa reippaasti kuin miehet ikään. Eräänä päivänä tulee tuntematon nuori mies kaivolla tämän tytön luo, suutelee häntä ja alkaa itkeä ääneen. Tyttö on hämmästyksen lyömä, mutta ei suinkaan epämiellyttävästi yllättynyt. Hän ei anna suutelijalle korvapuustia, vaan kuuntelee, mitä tällä on sanomista. Ällistynyt Raakel saa kuulla, ettei vieras mies olekaan vieras. Hän on kauan sitten pois muuttaneen Rebekka-tädin poika ja siis hänen serkkunsa. (1. Moos. 29.)

Jaakob ja Raakel katsovat kaivolla syvälle toistensa silmiin ja rakastuvat toisiinsa lopullisesti ja peruuttamattomasti. Raakelilla on kaunis vartalo ja kauniit kasvot, millä seikalla on varmaankin oma vaikutuksensa Jaakobin tunne-elämään. Mutta merkityksetöntä ei liene sekään, että Raakel on ahkera ja urhea tyttö, joka ei pelkää erämaan vaaroja eikä miesten töitä.

Seitsemän vuoden odotus. Laban ottaa sisarenpoikansa ystävällisesti vastaan. Kuukauden sisällä on Jaakobin ja Raakelin avioliitto sovittu juttu. Mutta koska Jaakobilla ei ole varaa maksaa morsiamen hintaa, lupaa hän palvella tytön isää seitsemän vuotta palkatta. Kun kerrot oman vuosipalkkasi seitsemällä, niin näet, etteivät Raakelin myötäjäiset koostuneet pelkästään maapähkinöistä.

Raamattu kertoo, että nuo seitsemän vuotta tuntuivat Jaakobista lyhyeltä ajalta, niin paljon hän rakasti Raakelia. Odotuksen vuosista tuli kihlaparille kaipauksen ja lumouksen aikaa. He asuvat saman katon alla, mutta hillitsivät itsensä hääpäiväänsä saakka. Odottaminen voi olla hyvin turhauttavaa, mutta jälkeenpäin se kuitenkin usein tuntuu elämän onnellisimmalta ajalta.

Joka ottaa heti itselleen sen, mitä mieli tekee, menettää paljon elämässään. Hän menettää odotuksen ilon. Hän menettää mahdollisuuden saada tutustua toiseen persoonaan kaikessa rauhassa. Hän menettää hääpäivänsä jakamattoman onnen. Hän menettää sen viestin, jonka olisi voinut antaa kihlatulleen seurusteluaikanaan: minä tahdon hillitä itseni ja toimia Jumalan käskyn mukaisesti. Tähän saat luottaa myös silloin, kun olemme naimisissa ja kiusaukset minua kohtaavat.

Vielä viisi vuotta, sanoivat Jaakob ja Rakel toisilleen. Enää kolme, enää kaksi. Ensi vuonna se tapahtuu! Sitten alettiinkin jo laskea kuukausia. Lopulta viikkoja ja päiviä. Voiko se olla totta! Olemmeko me ensi kuussa tähän aikaan mies ja vaimo!?

Jaakob ja Rakel jaksoivat odottaa, ja kuitenkin heiltä vietiin heidän hääpäivänsä onni. Miksi? Siksi että ihminen joutuu niittämään sitä, mitä hän on kylvänyt. Jaakob oli pettänyt vanhan isänsä ja kaksoisveljensä, ja nyt Jumala tahtoi näyttää hänelle käytännössä, miten pahalta petetyksi tuleminen tuntuu. Tapahtui niin, että sulhasen sänkyyn tuotiinkin hääyönä väärä nainen, Raakelin isosisko Lea. Näin Jaakob joutui tahtomattaan naimisiin kahden naisen kanssa. (Siitä ensi kerralla enemmän.) Raakel sai osakseen miehensä rakkauden, mutta ei lapsia. Lea sai lapset, mutta ei miehensä rakkautta. Onni ei asunut tuon perheen katon alla.

Raakelin taistelut. Kun Raakel näki olevansa hedelmätön, hän alkoi kadehtia sisartaan ja sanoi Jaakobille: "Auta minua saamaan lapsia, tai muuten minä kuolen!" (30:1). Vaimo siis teki asiantilan miehensä syyksi. Jaakob raivostui, ja rakastavan parin välille syntyi lihava riita.

Lopulta Raakel päätti epätoivoissaan turvautua maan tapaan: hankkia itselleen lapsia orjattarensa kautta. Ja niin oli Jaakob-paralla yhtäkkiä kolme vaimoa kattonsa alla, ja sitten neljä, sillä Leakin antoi hänelle orjattarensa. Yhä kovempaa kilpailua käytiin siitä, kenen luona Jaakob yönsä vietti, ja yhä harvempia öitä hän vietti itse kunkin neljän naisensa luona.

Raakelin orjatar Bilha synnytti emännälleen kaksi poikaa. Heidän nimiensä kautta saamme kurkistaa Raakelin sydämeen: "Jumala hankki minulle oikeuden." Ja: "Jumalan taisteluja olen taistellut sisareni kanssa ja olen voittanut." Raakel-paran elämä oli yhtä sodankäyntiä. Itse hän oli aivan vakuuttunut siitä, että Jumala taisteli hänen puolellaan. Kuinka tämä voisikaan asettua sisaren puolelle, joka oli niin petollisesti riistänyt häneltä sulhasen!

Kokeiltuaan ensiksi kaikkia muita keinoja orjattaresta lemmenmarjoihin Raakel lopulta joutui myöntämään: poppakonstit eivät auta. Herralle tästä asiasta on puhuttava. Mutta Jumala muisti myös Raakelia ja kuuli hänen rukouksensa. Hän antoi Raakelin tulla hedelmälliseksi, ja Raakel tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Hän sanoi: "Jumala on ottanut pois minun häpeäni." (30:22-23).

Terveen pojan synnytettyään Raakel myönsi, että lapsettomuus oli ollut hänelle suuri häpeä. Samaan hengenvetoon hän alkoi toivoa itselleen toista poikaa. Lieneekö Raakel-parka kokenut elämänsä aikana yhtään ainoata päivää, jolloin hän olisi ollut tyytyväinen ja kiitollinen. Nuoruus meni Jaakobia odottaessa. Naimisissa ollessa aika meni lapsen odottamiseen. Ja kun poika oli lopulta syntynyt, rupesi Raakel heti toivomaan toista.

Kun Jaakob lähti perheineen Harranista Kanaanin maahan, otti Raakel salaa mukaansa isänsä jumalankuvat. Hän oli ehkä pienestä pitäen nähnyt vanhempiensa rukoilevan epäjumalia kriisiaikoina, eikä uskaltanut lähteä kohti suurta tuntematonta ilman niitä. Tämä seikka osoittaa, että Raakelin sydän oli jaettu; osa siitä turvautui yhä epäjumaliin. Todellista uskon yhteyttä ei Jaakobilla ja Raakelilla avioliitossaan ollut.

Kuoleman edessä. Toisen poikansa Raakel synnytti lähellä nykyistä Betlehemiä. Synnytyksestä tuli hyvin vaikea. Kun tuskat olivat pahimmillaan, kätilövaimo sanoi hänelle: "Ei hätää, sinä saat taas pojan." Mutta Raakel oli jo kuolemaisillaan, ja viime hetkellä hän antoi pojalleen nimen Benoni (tuskan poika) (35:16-17). Ja niin täytyi Raakelin luopua vähän yli nelikymppisenä elämästään, miehestään ja lapsistaan.

Epäjumalista ei ollut mitään apua kuoleman edessä, sen Raakel varmaan tajusi selvästi. Kuka kasvattaisi pikku Joosefin? Kuka puhaltaisi hänen polveensa, kun hän itkisi mustelmiaan? Kuka pitäisi vastasyntyneestä "tuskien pojasta" huolen? Varmaan Raakel rukoili kuolema silmiensä edessä miehensä Jumalaa ja jätti avuttomat lapsensa hänen käsiinsä. Herra kuulikin äidin viimeiset rukoukset ja piti Joosefista ja Benjaminista huolen.

Surunsa keskellä Jaakob päätti, ettei hänen suuri rakkautensa saanut hävitä maailmasta jälkeä jättämättä, ja pystytti patsaan vaimonsa haudalle. Niin palava oli Jaakobin rakkaus, ettei kuusi vuosikymmentäkään pystynyt sitä haalistamaan. Vielä kuolinvuoteellaan tämä mies muisteli rakasta Raakeliaan: Palatessani Mesopotamiasta kuoli minulta Raakel matkalla Kanaanissa… ja minä hautasin hänet siellä Efratan - se on Beetlehemin - tien varteen (48:7*).

Mitä jos sinäkin pysähtyisit hetkeksi kuvittelemaan puolisosi tulevia hautajaisia. Mitä luulet ajattelevasi avioliitostasi sitten, kun miehesi tai vaimosi on astunut peruuttamattomasti ajan rajan tuolle puolen? Etkö toivo, että sinulle kävisi yhtä hyvin kuin Jaakobille: että muistat suuren rakkauden ja unohdat suuret ongelmat. Sinä päivänä olet varmasti kiitollinen siitä, että pysyitte yhdessä loppuun asti.

(Sarja patriarkkojen perhe-elämästä on ilmestynyt aikaisemmin kristillisessä perhelehdessä. Lisää tästä aiheesta löydät Mailis Janatuisen kirjasta Nainen ja hänen miehensä, jonka 3. painos ilmestyy syksyllä 2015.)


Edelliset