Aluksi: Tekstimme poika on riivattu. Hän ei sairasta epilepsiaa, vaikka oireet näyttävät samanlaisilta. Jeesukseen uskovan, kastetun ihmisen sydämessä ei voi asua pahaa henkeä, koska siellä asuu jo Pyhä Henki. Luukkaan mukaan pahan hengen vaivaama poika oli vanhempiensa ainoa lapsi (Luuk 9:38).
1. Kuvitelkaa, millaista isän elämä oli ollut sen jälkeen, kun hänen poikansa joutui pahan hengen valtaan (17-18, 20-22).
2. Mikä isälle oli ehkä kaikkein vaikeinta jakeiden 14-18 kuvaamassa tilanteessa? Entä pojalle?
3. Ketä Jeesus tarkoitti epäuskoisella sukupolvella, jota hänen oli hyvin vaikea kestää (19)?
4. Miksi isä sisällytti itsensäkin avunpyyntöönsä: "Sääli meitä ja auta!" (22)
5. Jakeessa 23 Jeesus näytti vaativan isältä vankkumatonta uskoa. Miksi hän sen teki?
6. Mitä isä uskoi Jeesuksesta, mitä taas epäili huutaessaan jakeen 24 sanoja?
7. Onko isän huuto mielestäsi osoitus uskosta vai epäuskosta? Perustele kantasi.
8. Miksi Jeesus auttoi tätä perhettä, vaikkei isällä sen enempää kuin pojallakaan ollut vankkumatonta uskoa?
9. Mahdollisesti isä luuli poikansa kuolleen, kun tämä makasi elottomana maassa (26). Miksi Jeesus antoi hänen kokea vielä tuonkin kauhun hetken?
10. "Jeesus tarttui häntä kädestä ja hän nousi" (27). Aseta hän-sanan paikalle sen ihmisen nimi, josta sinä nyt eniten huolta kannat. Mitä lause näin luettuna sinulle merkitsee?
Ilosanomakysymys: Kun Jeesus itse joutui pahojen ihmisten ja paholaisen kidutettavaksi, niin hän kuitenkin uskoi Taivaallisen Isänsä voimaan ja rakkauteen niitä yhtään epäilemättä. Hänen uskonsa perusteella saamme mekin, epäilyksistämme huolimatta, Jumalalta avun itsellemme ja rakkaillemme. Mitä tämä tosiasia sinulle merkitsee?
Selitys: Jeesus on palaamassa kirkastusvuorelta arkeen. Vuoren juurella on käynnissä kova väittely. Opetuslapset väittelevät fariseusten kanssa, ja kansanjoukko kuuntelee sananvaihtoa kiinnostuneena. Mistä oikein on kysymys? Ihmisten seasta kuuluu huuto: "Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen." (17-19). Siitä siis väiteltiin, miksi henki ei lähtenyt pojasta. Kyseltiin, olivatko poika ja hänen isänsä ehkä erityisen suuria syntisiä.
Pojan kohtaukset näyttävät epilepsiakohtauksilta, mutta siitä taudista tässä ei voi olla kysymys. Jeesushan puhuttelee henkeä ja kutsuu sitä mykäksi ja kuuroksi hengeksi. Tästä kertomuksesta ei siis saa vetää sellaista johtopäätöstä, että epilepsia olisi riivaajien aiheuttama tauti. Jotkut riivaustilan tuntomerkit vain muistuttavat epilepsiakohtausta, mutta sairaus on silti eri asia kuin riivaus.
Millaista luulette riivatun pojan elämän olleen ajanlaskumme alun kyläyhteisössä? Perheessä oli vain tämä yksi ainoa lapsi. Ei pojalla varmaan ollut leikkikavereita, eikä hän voinut käydä koulua. Muut pitivät häntä kummajaisena ja välttelivät häntä. Aina oli elettävä kohtausten pelossa. Ja kun kohtaus sitten iski, teloi poika itsensä ruhjeille, ja jälkeenpäin kipu oli kova.
Vanhempien elämä oli ollut yhtä helvettiä monet pitkät vuodet. Oli hirveää nähdä ainoan lapsensa kärsivän. Kaikkia mahdollisia keinoja oli kokeiltu, mutta turhaan. Poikaa piti vahtia joka hetki, ettei hän vain vahingoittaisi itseään. Hänen oli määrä periä isänsä talo ja ammatti, mutta mikä siitäkin tulisi. Naapurit kyselivät toisiltaan, kenen syytä tuo tilanne oikein oli.
Viimeisenä keinonaan epätoivoinen isä oli tuonut poikansa Jeesuksen luo. Äiti ei ollut jaksanut lähteä mukaan; ei varmaan uskonut enää ihmeen mahdollisuuteen. Mutta isä läksi, koska kuuli Jeesuksen tulleen Pohjois-Israeliin lähelle asuinpaikkaansa. Pitemmälle matkalle hän ei olisi pystynyt poikaa viemään. Tässä oli heidän tilaisuutensa, joka ei koskaan enää toistuisi.
Mutta voi pettymystä, kun Mestari ei ollutkaan paikalla! Opetuslapset koettivat ajaa pojasta henkeä, mutta eivät onnistuneet. Isä-parka joutui pettymään taas kerran ja vieläpä kaiken kansan edessä. Taas kerran hän tunsi itsensä ja lapsensa Jumalan hylkäämiksi. Siitä huolimatta hän jäi odottamaan Jeesuksen tuloa eikä suostunut palaamaan kotiinsa. Jotenkin hän vain tiesi, ettei kukaan muu koko maailmassa voisi hänen poikaansa auttaa.
Hyvä katsoja, ehkä sinä olet samassa tilanteessa kuin tekstimme isä. Läheisesi kärsii. Kaikki keinot on kokeiltu, mutta turhaan. Ehkä olet kokenut, etteivät Jeesuksen opetuslapsetkaan voi läheistäsi auttaa. Älä kuitenkaan luovu toivosta. Jää odottamaan Vapahtajaa, kuten tämä isä teki.
Jeesus oli siis lopulta tullut ja löytänyt opetuslapsensa kiistelemästä fariseusten kanssa. Markus jatkaa: Silloin Jeesus sanoi heille: "Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä?" (19). Jeesus siis kärsii maailman epäuskosta. Hän kärsii siitä, että ihmiset epäilevät hänen voimaansa ja rakkauttaan. Tekstimme isä epäili, äiti epäili, poika epäili, opetuslapset epäilivät, kansanjoukko epäili. Myös me epäilemme, kun elämäämme iskee suuri tragedia. Vain Jeesus itse uskoi Jumalan voimaan ja rakkauteen yhtään epäilemättä viimeiseen hengenvetoonsa saakka!
Mutta onneksi Jeesus ei hylännyt epäilevää isää, vaan kutsui hänet ja hänen poikansa luokseen. "Tuo poikasi tänne!" Nämä sanat hän sanoo tänään sinullekin: vie kärsivä poikasi, tyttäresi, lapsenlapsesi tai muu läheisesi hänen luokseen. Armonvälineiden luo. Sanan ja sakramenttien luo.
Mutta asiat eivät sujuneet vieläkään isän toivomalla tavalla. Yhtäkkiä poika sai kohtauksen koko kansanjoukon edessä. Markus kertoo: Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi (20). Jeesuksen näkeminen vain pahensi asiaa! Oli tarpeeksi hirveää katsella tuollaista kohtausta kotona, mutta vielä vaikeampaa oli näyttää rakkaan lapsensa alennustila koko maailmalle.
Ja sitten Jeesus ryhtyikin vain tenttaamaan isää, sen sijaan että olisi heti auttanut kouristelevaa poikaa. Markus kertoo: Jeesus kysyi pojan isältä: "Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?" "Pienestä pitäen", vastasi mies. "Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!" (21-22).
Jeesus tarttui nyt isän jossitteluun ja sanoi nuhtelevasti: "'Jos voit!' Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Oli kuin Vapahtaja olisi vaatinut hätääntyneeltä isältä täydellistä uskoa, ennen kuin voisi häntä auttaa. Ongelma oli vain se, ettei isä voinut pakottaa itseään uskomaan ihmeeseen sataprosenttisesti.
Eikö tämä ole sinunkin ongelmasi? Etkö sinäkin usko helppoina päivinä, että Jumala voi sinua auttaa. Mutta entä kun tragedia iskee? Silloin onkin paljon vaikeampi luottaa siihen, että Jeesus ihan varmasti tahtoo sinua auttaa. Tiedät, että hän voi sen tehdä, mutta tahtooko hän? Tahtooko hän auttaa sinua juuri sillä tavalla kuin sinä tahtoisit hänen auttavan? Tästä tulee se jossittelu.
Moneen kertaan olemme jo todenneet uskon olevan sitä, että tulemme hätämme ja syntimme kanssa Jeesuksen luo. Isä oli tullut poikansa kanssa Jeesuksen luo. Eikö se riittänytkään? Eikö Jeesus ollutkaan valmis heitä auttamaan, ennen kuin he uskoisivat sataprosenttisesti? Isä tajusi, ettei pystyisi siihen ja huusi epätoivoissaan: "Minä uskon; auta minua epäuskossani!" (24). Onko tämä huuto osoitusta hänen uskostaan vai epäukostaan?
Kaikki ei ollut mahdollista riivatun pojan isälle, joka epäili, mutta kaikki oli mahdollista Jeesukselle, joka uskoi. Vapahtajalla on usko, joka voi vuoria siirtää. Jos Jeesus auttaisi vain niitä, jotka uskovat häneen täydellisesti, ei hän olisi voinut auttaa tekstimme isää ja poikaa. Ihmiskunnan perisynnin nimi on epäusko. Me synnymme epäusko sydämessämme tähän maailmaan ja epäusko sydämessämme me myös kuolemme. Vaikka olisimme uskovia, niin uskon ja epäuskon kamppailu seuraa meitä läpi elämän.
Epäilevän isän huuto ei jäänyt vastausta vaille. Nyt Jeesus ryhtyi tositoimiin. Hän käski saastaista henkeä sanomalla: "Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!" Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: "Nyt hän kuoli." (25-26).
Jumalalla oli varattuna vielä yksi kova koettelemus paljon kärsineen isän varalle. Henki sai ravistella poikaa ja paiskata hänet maahan, niin että hän jo näytti kuolleelta. Siinä isä nyt seisoi – kuten hän luuli – Poikansa kuolleen ruumiin vieressä. Oliko sittenkin ollut erehdys tuoda poika Jeesuksen luo? Vai oliko hänen epäuskonsa tehnyt ihmeen mahdottomaksi? Vai olivatko henget Jeesusta vahvempia?
Miksi Jeesus ei ajanut henkeä ulos pojasta heti hänet nähdessään? Miksi hän antoi tilanteen muuttua toivottomasta suorastaan epätoivoiseksi? Vuosikaudet isä oli jo kärsinyt poikansa tähden. Lopulta hän oli saanut tämän raahatuksi Jeesuksen luo, mutta tämä ei ollutkaan paikalla. Ja kun Jeesus sitten tuli, tapahtui katastrofi: poika kuoli. Mikä voi olla Jumalan suunnitelma kaiken tämän takana?
Tällaisia kysymyksiä olet sinäkin ehkä pyöritellyt mielessäsi. Miksi Jumala antaa tilanteesi muuttua yhä pahemmaksi, vaikka miten paljon häntä rukoilisit? En tiedä, miksi, mutta sen tiedän, miten siinä tilanteessa on meneteltävä. Älä katso olosuhteita, katso Jeesusta, joka seisoo yhä vierelläsi. Ota käteesi virsikirja ja veisaa vanha hyvä virsi osastosta Ahdistukset ja lohdutus. Lue kirja, joka puhuu kärsimyksestä oikein.
Jeesus seisoi epätoivon hetkellä isän vierellä. Niin hän seisoo sinunkin vierelläsi. Jeesus rakasti isää ja hänen poikaansa. Niin hän rakastaa sinuakin ja perhettäsi. Jeesus tahtoi noille kahdelle pelkkää hyvää kaikella sillä, minkä antoi heille tapahtua. Niin hän tahtoo sinullekin. Apu ei viivy yhtään sen kauemmin kuin on pakko. Kun isä oli oppinut sen, mitä hänen piti oppia, otettiin kärsimys häneltä pois. Markus kertoo: Jeesus tarttui poikaa kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi. (27) Isä sai poikansa takaisin terveenä, ja niin hänet sai myös toivonsa menettänyt äiti.
Luvataanko siis Raamatussa, että kaikki uskovat paranevat sairauksistaan? Luvataan. Luvataanko siellä, että he parantuvat jo tämän elämän aikana? Ei luvata. Heprealaiskirjeessä kerrotaan Vanhan testamentin uskonsankareista näin: Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu. (11:39*). Abraham ja Mooses eivät saaneet läheskään kaikkea, mitä Herra oli heille luvannut, emmekä sitä saa mekään. Mutta tulee päivä, jolloin saamme ihan kaiken – silloin kun astumme uuteen luomakuntaan Jeesuksen ja kaikkien pyhien kanssa.
Jeesuksella on hallussaan sana, jota henkimaailman on toteltava. Pitkäperjantaina hän jäi kuitenkin pahojen henkien armoille. Miksi? Siksi että sinä päivänä hän kantoi koko maailman epäuskon rangaistuksen ristinpuulle. Myös niiden epäilysten, joita sinä ja minä povessamme kannamme. Mutta sinäkin päivänä Jeesus uskoi Taivaallisen Isänsä voimaan ja rakkauteen yhtään epäilemättä. "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Näin hän huusi Isälleen, joka oli hänet hylännyt. Jeesuksen täydellisen uskon perusteella saamme myös me "vain puoliksi uskovaiset" avun itsellemme ja rakkaillemme.
Loppujen lopuksi tekstimme perheen suurin tragedia kääntyi sen suurimmaksi voitoksi: sen kautta isä, poika ja äiti oppivat tuntemaan Jeesuksen ja löysivät tien taivaan kotiin. Jos sama saa tapahtua sinunkin perheellesi, silloin teidän tragedianne eivät totisesti ole menneet hukkaan.
© www.ilosanomapiiri.fi